Siirrän tähän Ebban ja Tiran päiväkirjat odotus ajoilta…
HUOM! käännettiin tää päiväkirja niin päin, että ensin tulee uusin juttu.
28.9. pennut syntyneet
Tiran ja Pjokkenin pennut syntyivät vrk 64/65 Synnytys alkoi siis 25 päivä klo 20.00 ja kaikki yhdeksän kaverusta olivat syntyneet 26.9. klo 2 mennessä. Pentujen syntymäpäiväksi tulee siis 26.9.2009 🙂
Tiramisu hoiti hienosti synnytyksen itse ja ja hoivaa pentuja hyvin 🙂 Neljä pikku Tiraa siis mussuttaa tissiä tällä hetkelläkin ja viisi pikku Pjokkenia on mussutuksessa kovasti mukana. Koko koira perhe voi hyvin 🙂
23.9. 62/60 vrk
Joko ootte ihan hermona 😉 se onkin tarkoitus. Olen vähän niinkuin toi mun äippä, pidän kaikki jännityksessä loppuun saakka.
Ruoka tökkii kyllä, mutta kyllä mä nyt jotain näykin, että pupet saa ravintoo, vaikka eihän nuo enää juurikaan kasva. Lämmötkin kuulemma hiippailee alaspäin, mutta vielä ei ole tullut sitä kovaa pudotusta. Pentujen pesät on kyllä kohta valmiit. Niin luitte ihan oikein -pesät. Olen tehnyt montun tietenkin uroksille, sekä nartuille oman -eihän ne nyt mitenkään mahdu edes samaan monttuun 😉 Ei vaine, ei sitä tiedä, että montako ipanaa tuolla mun masussa -hirveä myllerrys siellä kyllä käy, mutta tätsky sanoo, et sit sieltä tulee kuiteski vettä älyttömästi ja sit pulpahtaa pari pentua -ei sekään mitään ymmärrä…
Tätskyä kyllä hävettää nyt hirveästi, kun se edelleenkin oli merkinnyt tänne päivät väärin, mutta asia on taas korjattu… mikä sitä nyt vaivaa -taitaa olla jännityksestä jäykkänä 😉
21.9. 59/57 vrk
niin pallo olo, että lääh, puuh…
20.9. 58/56vrk
Täällä ollaan vielä kasassa. Ruoka kyllä hieman tökkii, mutta vielä on lämmöt ihan normaalit. Olo on kyllä kaamean paksu… huoh. Väsyttää kovin ja tulee melkein nukuttua vain. Välillä olo on kyllä melko rauhaton ja pupet möngertää tosissaan.
Tätsky tuossa kertoi juuri isännälle epäilystään, että pentusia olisi melkoinen satsi, mutta sehän on vain epäily ja aika näyttää 😉
17.9. 56/54 vrk
Voi lääh, puuh… maha alkaa olla melkoisen kireällä ja kasvaakin kovaa vauhtia -6 cm tullut alle kolmessa päivässä -tätsky mittasi uteliaisuuttaan.
Ruoka mulle maistuu vielä hyvin, mitä nyt eilen iltasta iltaruokaa en jaksanut enää syödä, mutta tänään oon taas syöny aamupalan ja päiväruuan.
Lämpöjä toi tätsky on mittailllut ja ne on hiljalleen alkaneet laskea, mut vielä kuulemma ihan normaalia. Tätskyäkin alkaa jo hieman jännittää…
15.9. 54/52 vrk
Ups, vuorokaudet oli hieman väärin viime viestissä, mutta ei hätää nyt korjattu ja odotus lyheni 😉
Täällä mä olen nyt niinkuin kotonani. Ruoka maistuu ja uni ja välillä me käydään tätskyn kans ulkoilemassa tai sit mä käyn tuolla takapihalla itsekseni. Perheen Hani pentunen pitää mulle seuraa, vaikka välillä se tahtois leikkiä ja mä en oikein jaksais ja sit lähdenkin pois ja sit tätsky kieltää sitä pentusta -ihmeen hyvin se kyllä uskookin sitä.
Mun maha on alkanu roikkuu tuolla alhaalla ja on aivan kivikova ja liikkuminen ja makaaminen on aikasta vaikeeta. Tissitkin on paisuneet ja roikkuu melko pahasti.
Tätsky tossa on laitellu mun ja puppejen systeemejä valmiiks, että saadaan sit täysillä nauttia toisistamme. Sit se on alkanu mittailee mun lämpöjä -yäk. Mä en kyllä oikein pidä siitä, mutta mittailkoon nyt kun se kuulemma on tarpeellista. Niistä lämmöistä voi kuulemma joskus havaita sen, että milloin mun synnytys lähestyy. Musta kyllä tuntuu, että mä havaitsen ton synnytyksen lähestymisen muutenkin x].
Pupet ne aina jumppaa vaan ja mun maha menee laidasta laitaan ja pienet tassut töpöttää mun mahan läpi 🙂
12.9. 51/49vrk
No moi taas. Nyt mä olen täällä tätskyn luona ja oli kiva tulla taas tänne 🙂 Tätsky kyllä hämmästyi oikeasti, kun näki mut, mulla on kuulemma niin iso maha… no mä kyllä olen sen huomannut.
Mä en oikein jaksa olla hereillä, nukun vaan ja kasvattelen mun muksuja. Nälkä kyllä vaivaa ja syönkin mielelläni ja paljon 🙂
Laitettiin tätskyn kans tuonne noi vuorokaudet. Nyt sitä ruvetaankin sit laskemaan päiviä -ainakin tätsky laskee 😉
10.9. (seitsemäs tiineysviikko)
Ei käyny tätsky katsoo mua torstaina, kun sillä oli kuulemma viikon ajan rankka mahatauti -siks me ei olla tänne sit mitään laiteltukaan. Nyt sit se oli yhteyksissä ton mun mamin ja isännän kans ja sit pitikin tulla kertomaan tänne kuulumisia.Mami kertoi tätskylle, että mun maha on melkoinen. Tätskyä kuulemma jännittää hieman, että kuinka iso mä olen. Huomenna tätsky näkeekin sit mut ja masun, kun muutan sinne tätskyn luo nää pennut synnyttämään ja hoitamaan. Tätsky on kuulemma laittanut mun puppejen pesän jo valmiiksi ja mä saan kuulemma nukkua siellä, jos haluan -katsotaan nyt viitsinkö vielä 😉
Tiedätteks, että toi nälkä ei meinaa millään hellittää. Tässä yksi päivä mä sit päätin itse ruokkia hieman noita pentuja, kun niin vähän antavat ruokaa, tätskyn mielestä kyllä saan ehkä liikaakin, mutta se nyt ei ymmärrä mitään. Mun kakarat tarvii paljon hyvää ja terveellistä ruokaa ja kyllä ne nyt kerran edes odotusaikaankin ansaitsevat edes yhden ravintola-aterian ja niinpä mussutin herkulliset pihvit omatoimisesti 🙂
Me yritetään tätskyn kans laittaa mun mahakuvia sit kun mä meen sinne 🙂
1.9. (kuudes tiineysviikko)
Oi vitsi kun voisin syödä kyllä vaikka hevosen! Hirveä nälkä koko ajan ja yritänkin näyttää mahdollisimman suloiselta, että noi ihmiset jakais noista omista ruuistaan…
Väsymys on edelleen yhtä hurja. Mä nukun ja nukun… on vaan niin kuuma, että nukun mieluiten ulkona, kun siellä on niin mukavan viileä.
Loppuviikosta toi mun mami sit kuulemma antaa mulle jotain matolääkettä… siis hyi, sanakin jo ällöttää. Söisittekö itse jotain matolääkettä? Se on kuitenkin kuulemma tosi tärkeätä, että mä ja pennut voidaan hyvin, et kai se täytyy vain ahtaa mahaan ja onhan noita nyt tullut tieten aiemminkin syötyä…
Mahaa tässä siis vaan kasvattelen ja tissitkin on mamin mukaan jo hieman pullahtaneet. Tätsky kertoi mamille, että joskus voi loppuvaiheessa käydä niin, että pennut painaa ja pissaamisen tarve lisääntyy. Sitten tätsky ihmetteli, että jopas ne aikaste painaa, kun mulla on tullu pari vahinkoa -enkä viittinyt perhettä turhaan vaivata hereille. Tätsky mietti, että onko niitä sit niin paljon, että nyt jo painaa. Mutta onhan mulla jo aika pitkällä tää tiineys.
Tätsky sano, että se saattaa taas torstaina käydä katsoon mua, jos ehtii matkan varrella. Musta on kyllä aina mukava nähdä tätskyä 🙂 Reilun viikon päästähän mä sit menenkin sinne tätskyn luo ja me valmistaudutaan sit synnytykseen. Tätsky lupas, että mulla on sit oma pesä pennuille valmiina, kun mä menen sinne 🙂
24.8. (viides tiineysviikko :))
No niin…. on se nyt vaan hyvä, et ovat keksineet tuollaisen ultran nuo ihmiset. Nyt nekin näki, että mulla on syy syödä. Miten mä muuten ruokkisin tän lauman pupseja mikä sillä ruudulla hyvin näkyi. Lääkäri ei pystynyt edes katsomaan tarkkaan, että montako noita kaveruksia sit yhteensä oli. Mutta paljon varmaan, kun mulla on aina niin nälkä. Nyt saankin ruokaa enempi.
Tätsky sanoi kyllä, et arvasi mun olevan tiine, kun olin niin omituinen mamin kertoman mukaan. Mamikin taisi olla varma, että pentusia on tulossa ja mähän sen tiesinkin 🙂 Nyt vaan läähätyttää kovin ja mahakin on alkanut kasvaa. Nyt mulla on muuten hyvä olo, jos vaan saan nukkua viileässä eikä tartte olla nälässä 😉
20.8. (tää ois niinku neljäs tiineysviikko ;))
No jopas meillä tätskyn kans vierähti tässä pitkä jakso, että ei tullut täällä käytyä kertoilemassa teille kuulumisia. Tätskyllä on ollut vähän sattumarikas elämä, mutta nyt on toiveissa, että rauhoittuisi 😉
Tänään täsky puhui mun mamin kans ja mami oli sitä mieltä, että maha saataisi olla hieman kasvanutkin. No mä kyllä tiedän itse onko vai ei, mutta pidetään tässä nyt teitä muita jännityksessä vielä ensi maanantaihin. Tätsky kun varasi ultra ajan 24 päivälle. Kyllä noita ihmisiä kuulemma jännittää, että onko siellä pupseja ja näkyykö siellä yks tyyppi vai ehkä useampi mukelo.
Mä olen kyllä nukkunut varmasti 90 prosenttii päivästä ja muu aika onkin mennyt sit ruokaa etsiessä. Onhan tää nyt vähän rankkaa, kun aina väsyttää ja ruuankin meinaavat pistää piiloon etten söisi mukamas kaikkea… minäkö muka. Onkohan kukaan kertonut noille ihmisille, että mulla on vähän niinkuin oikeus syödä nyt kaikkee ja paljon… hä. Mä taidan tästä taas käydä nukkumaan, mutta sit maanantain jälkeen saatte kuulla, et mitä mitä… 😉
2.8.
Nyt ois reilu viikko kulunut tosta tätskyn ja mun Sammatin reissusta ja mua väsyttää ihan kamalasti. Yleensä ei tuo tarha ole juurikaan houkuttanut, mutta nyt niin mielelläni siellä makoilisin. Nälkäkin on hieman kasvanut. Tätsky tossa miettii, että tarkoittaakohan tää nyt jotain 😉
Minä Tira
Mä olen Tiramisu kutsumanimeltäni Tira. Asustelen Äänekoskella sijoitusperheessäni johon kuuluu mami ja isi sekä viisi tyttöä :). Koska tuo kasvattaja tätsky Satu omistaa musta puolet niin olemme luvanneet ainakin yhden pentueen synnyttää Gigantic Paw´s kennelin nimiin. Niinpä mä synnyttelen sen sit siellä Viitasaarella mun äipän kodissa ja hoitelen ne pennut luovutusikään saakka siellä kans 🙂
Toi tätsky on sitten ollut mun elämässä mukana koko kasvuiän ja olen siellä ollut välillä hoidossakin ja nyt olemmekin tätskyn kanssa täällä Sammatissa mun sulhasen luona ;).
Sanovat, että olen koko ikäni ollut melko helppo tapaus. Olen kuulemma rauhallinen ja tasapainoinen tyttö, sellainen pehmis niinkuin äitini kuulemma 🙂 Tätskylle oli tosi tärkeetä, että myös mun sulholla on tällainen ihana luonne ja että se on yhtä terve kuin mä :). Uida tykkään kovasti ja niin kuulemma sulhonikin 🙂 Näyttelyissä on käyty tosi harvoin, kun on ollut aina vähän kaikenlaista estettä noilla ihmisillä, mutta nyt kun tätsky sit alkoi ilmotella mua näyttelyihin niin juoksu yllätti meidät ja kun täällä suomessa on nyt käymässä tuo ihana norjalainen herrasmies Pjokken niin päätimme tarttua tilaisuuteen.Ehtiihän noita näyttelyitä sit juosta myöhemminkin 🙂
Eilen tuossa sitten ensimmäiset pikku Pjokkenit ja Tirat laitettiin alulle ja toivottavasti ne nyt selviää siellä, et saadaan nöhvi pallukoita. Tätsky oli niin iloinen ja mä kans siitä, että tuo Pjokken on niin ihana herrasmies. Se kosiskeli mua ensin tosi hartaasti ja sit mäkin jo olin sitä mieltä, et ihan hyvä tyyppi, antaa mennä. Tätsky ja sen kamu vaan piti vähän silmällä meitä tuolta ikkunan takaa ja sit vaan tulivat vähäks aikaa odotteleen meidän kans, että saadaan homma loppuun. Oli se kyllä melko naturellii 😉
Tästä se sit lähtee… tänne me sit tätskyn kans laitellaan noita kuulumisia, et miten masu kasvaa -vai kasvaako 🙂 Sit viikolla 34 ultraillaan eli elokuun toiseksi viimeisellä viikolla et mitä näkyy ja katsotaan nyt uskaltaako se lääkäri arvailla, et minkälainen lauma näkyy 🙂 Viikolla 39 eli syyskuun toisiks viimeisellä viikolla pitäis sit pikku puppeja pullahdella ja viikolla 46 eli marraskuun toisella viikolla alkaa puppejen luovutus. Sit vaan odotellaan ja joskus ehkä hieman saatetaan jännitelläkin 😉
(koska aiemmin olen saanut paljon hyvää palautetta tiineyspäiväkirjojen pitämisestä, niin jatkan samaa perinnettä edelleen ja näin saavat kaikki pennuista kiinnostuneetkin ja niitä odottavat seurata tiineyttä ja elää mukana 🙂 Tiineyspäiväkirja on edelleenkin kirjoitettu leikkimielisesti Tiran näkökulmasta ;))
Perinteitä jatkaakseni päätin pitää nyt sit tätä päiväkirjaa tänne. Kirjoitan taas leikkimielisesti asiat Ebban näkökulmasta 🙂 Päiväkirjasta voi sit seurata, että miten tiineys edistyy ja mitä milloinkin tapahtuu 🙂
Nyt on niinkuin 10 syyskuuta ja mulla onkin synttärit noin viikon kuluttua 🙂 Me naisethan ei tykätä, että meidän iästä puhutaan, mutta koirana onkin hienoa sanoa, että olen jo kokonaiset kuusi vuotta kohta. Mulla on ollut jo kaksi pentuetta ja olenkin vanha tekijä näissä hommissa, et tää päiväkirjan pitäminenkin mamman kans sujuu ihan mukavasti 🙂
Reilut neljä viikkoa sitten me käytiin isännän ja mamman kans tuolla Savitaipaleella. Mä arvasin kyllä, että mistä on kyse kun ajeltiin sinne ja sujuvasti aloin kutsuakin jo siinä matkan varrella uroksia. Mammaa ja isäntää vaan nauratti, kun mamma oli kuulemma mulle sen valmiiksi jo mulle valkannut. Hetihän mä tunnistin, että se on tää, kun oltiin samaa väriäkin 🙂 Mut hertsyykkeri se oli iso ja ne kertoikin, että tuo ihanuus painaa n. 85 kg. Oih niitä tassujakin, kyllä ne oli isot <3.
No siitä käynnistä sit jonkun viikon jälkeen alkoi taas se mamman arpominen, et tiineenä, ei tiineenä, tiineenä…ei tiineenä… No sit tietenkin mentiin taas ultraan. Päiviä oli kuulemma 30/29. Se täti oli taas niin ihastuksissaan musta. Mä en oikein ymmärrä, et mitä hienoa siinä on, että mä olen ystävällinen ja tottelen -sillä taitaa olla hieman hankalia asiakkaita, kun sillai aina kummastelee sitäkin, kun käyn käskystä selälleni maate.
No se täti katsoi sit sellaisella pienellä kannettavalla masiinalla, et mitä näkyy ja huonosti näkyi. Kaks puppee siellä kuitenkin molski ja se lääkäritäti oli sitä mieltä, että se haluaa ehdottomasti katsoo paremmilla vempaimilla sit ens torstaina uudestaan, koska se on kuulemma melko varma, et siellä on enempikin kaveruksia. No se nähdään sit 🙂
13.9. 33/32
Ei tänne mitään kamalan uutta nyt kuulu. Mä söisin kyllä enempi, jos saisin, mut mamma sanoo, että kyl se antaa mulle tarpeeks ruokaa -mistä se nyt sen voi tietää. Mamma on kyllä välillä aika ilkeä. Se sanoo mua riippatissiks, paraskin puhuja, luulee kai olevansa vitsikäs. Se väittää, et mun tissit on tulleet taas esiin ja maitobaari kuulemma valmistuu töihin… mikähän ihmeen maitobaari, mä en välillä ymmärrä yhtään noita ihmisiä.
Mä tarviin nyt paljon hellyyttä (ja ruokaa -mamma sanoo, että ei sitä ruokaa aina tartte mainita). Onneksi noi isännys ja mamma sit rapsuttaa mua ja noi muutkin perheen pikkuihmiset. Kun mamma sanoo -kylki-, niin mä suorastaan heittäydyn kyljelleni, niin kovasti mä tykkään rapsuista just nyt 🙂 Mut nyt täytyy taas mennä nukkuun ja kyllä mua väsyttääkin, melkein aina. Palataan sit asiaan taas torstaina, kun on käyty moikkaamassa mamman kans sitä mukavaa lääkäritätiä.
16.9. 36/35
Tänään oli tosi masentava päivä. Mamma pääsi sanomaan, että en saa niin paljon ruokaa, kuin aiemmin pentuja odottaessa -pelkää kuulemma, että lihoisin. Aiemmin, kun pentuja on kuulemma ollut enempi ja ruokaa on tarvinnut enempi. Nyt ne katsoi sillä vähän paremmalla masiinalla ja siellä oli edelleen se kaks pentua näkyvissä. Lääkäritäti kyllä sanoi, että yleensä siellä on enempi kuin mitä hän näkee, että siellä voi kuulemma olla takana 1-3 kaveria eli pentuja olis 2-5. Mutta mamma oli sitä mieltä, että kuitenkin ruokaa ei syödä kahdeksan edestä… kaikkee kanssa. Toisaalta onhan se kiva, et kavereita on vähempi tällä kertaa, niin mammakin pääsee helpommalla, mutta kyllä mä silti voisin syödä vähän enempi, enkö voisikin?
Mamma järjesteli mun puppejen huoneen taas kuntoon, että saadaan pentupesä sinne. Meillähän on sellainen huone tuossa keittiön vieressä. Se on kiva, kun me voidaan sieltä seurata noita muita perheenjäseniä, eikä tartte olla eristyksissä ja sithän mun pupet pääsee aina mamman ja muiden kans, kun ne vähän kasvaa. Siinä huoneessa on ovi ulos ja se on erikiva, kun mun pupet pääsee sit harjoitteleen ulkopisuja heti kun ikä ja sää sallii 🙂
20.9. 40/39
Voi kun mua väsyttää. En mä jaksa tehdä juur mitään muuta kuin syödä ja nukkua. Masu kasvaa, mut mami sanoo, et ei se niin iso oo kuin aiemmin, mutta eihän se nyt voi ollakaan kun siellä ei oo nyt sitä kahdeksaa pentua. Musta on vaan kivempi, kun se ei oo niin iso.
Mami sanoi, että antaa mulle sitä ällöä matolääkettä sit parin päivän päästä. Sais kyl itte syödä tuollaiset lääkkeet… yök. Ei kuulemma maistu miltään, mistä se mamma sen voi tietää, kun ei ole maistanut sitä. Mut nyt mä meen taas nukkuun, öitä.
23.9. 43/42
Niin se rapsahti sit seitsemännelle viikolle tää mun odotus ja nyt sitä sit joutu syömään sitä yökköä matolääkettä ja joutuu kuulemma vielä seuraavana kahtena päivänkin… yök, yök, yök. Vaikka kyl mä sen ahdan itseeni, jos mun pupsit voi hyvin.
Mamma nosti mun ruokaa, mutta musta sitä on edelleen liian vähän. Tää ruuan kerjääminen käy kyl ihan työstä ja rapsujen tietenkin. Sit ei jaksa välissä muutakuin nukkua.
Mamma sanoi, että mun masu on alkanut kasvaa kovaa vauhtia. Ens viikolla laitetaan kuulemma mulle ja mun pupeille pesä kuntoon 🙂 Mamma käy kuulemma ostaan myös jotain pentutarvikkeita valmiiksi. Mun pupet on aina niin hemmoteltuja 🙂
27.9. 47/46
Parin päivän päästä sitä sit alkaakin kahdeksas odotus viikko. Masu kasvaa, mutta mamma ei kuulemma vielä tunne puppejen liikkeitä -mä kyllä tunnen ja se pistääkin mut välillä rapsuttamaan masun alta ilmaa. Maitoa on alkanut tisuihin tulla hieman, ne on jo paljon paksummat eikä enää niin lärppäriippamallia, kyllä siinä vaan on hyvä puppejen makustella 🙂
Mamma sanoi, et kohta aletaan sit taas niitä lämpöjä mittaileen. Mä olen aika tottunut siihen ja annankin ihan nätisti mittailla. Mamma ei kuulemma usko niinkään, että lämmöillä saatais synnytyksen alku kiinni, mutta se seuraa niitä kuulemma siks, että jos jotain hämminkiä tulee, niin se voi kuulemma näkyä lämmöistä. Hyvähän se on, et mamma tuollaiset ymmärtää, mutta kyllä mä tiedän milloin mun pupet alkaa syntyä.
Huomenna sitä sit mamma laittaakin sen meidän pesän valmiiksi, et saadaan taas totutella sen olemassaoloon. Se pitää kuulemma pestä hyvin ja kasata. Isäntä lupas autella kasauksessa. Mammaa ei kuulemma jännitä vielä yhtään ja mitäs sen nyt pitäis jännittää, mähän tässä synnytän eikä se. Mammalla ja isännällä on kuulemma joku koulutus silloin parin viikon päästä viikonloppuna. Sit mun kans tulee noi tän perheen isot tytöt, jotka on joskus autelleet mun ja muiden puppejen hoidossa. Musta on kiva, et tulee joitain tuttuja sit mun kans. Mamma lupas, et saan nukkua silloinkin niiden sängyn vieressä ja sit toinen niistä tytöistä nukkuu mun kans 🙂
1.10.2010 Perjantai 52/51 vrk
Nyt on mamma ja isäntä laittaneet mulle ja muksuille sen pentupesän. Mä olen parikin kertaa käynyt sitä nuuhkailemassa ja tutkailemassa ja ihan ehdalta näyttää, kyllä meidän nyt kelpaa.
Mamma kokeili mun muksujen liikkeitä ja oli niin iloinen kuulemma, kun tunsi niiden potkuja. Se on kuulemma niin vinha tunne -mitähän vinhaa siinä muka on, että maha myllertää puolelta toiselle.
Mä vaan lepäilen, hieman reippailen ja syön… no tykkään kyllä rapsutuksista. Olen muuten aika fiksu tyttö. Olen kehittänyt vaikka kuinka paljon uusia erilaisempia tapoja kerjätä ruokaa. Mamma vaan sanoo, että ei saa antaa 🙁 ja mä kun kaikkeni annan, mutta onhan tuota ruuan määrää onneksi nostettu taas.
4.10.Maanantai 55/54 vrk
Käytiin tänään tiineysröntgenissä varmistassa mun puppejen määrää ja kaksi kaveria siellä edelleen oli. Mamma sanoi, et on tärkeää tietää montako puppea on, jos niitä on vähän. Se pitää kuulemma tietää siksi, että aina kuulemma synnytys käynnisty ja etene, jos on vähän puppeja ja ne saattaa kuulemma kasvaa niin isoiksikin, että eivät mahdu tulemaan. Nyt mammaa kuulemma jännittää vähän, mutta mä olen tyytyväinen, kun ruoka tulee ja rapsuja saa 🙂
7.10. Torstai 57/56 vrk
Nyt on kyllä alkanut toi maha jo hieman tuntumaan. Pakko nukkua aina hieman toisella kyljellä -ihan mahallaan makuu ei tunnu kivalta. Mamma mittailee lämpöjä ja siinä ne kuulemma pyöriin 37.5-37.9 välillä. Mamma ihmettelee, että miksi en ole alkanut pesää tekemään ulos, mutta mitä tuota suotta, kun aiemminkaan en ole sinne saanut mun muksuja tehdä vaan aina ne on pitänyt tuonne ihmisten tekemään pentupesään tehdä. Sitäpaitsi, mua on kyllä viimepäivinä väsyttänyt hirveästi. Olen ottanut oikein kunnon päikkäreitä kuistilla. Toisaalta mun pakko käydä välillä yöllä pisulla, joten sekin saattaa sit väsyttää lisää päivällä.
Sit toi mamma on ihmetellyt sitä, että mulle ei ole tullut ollenkaan sellaista vaihetta, et ruoka ei maistuis. No mutta, onkos tuo kumma -onhan mulla aiemmin ollut puppejakin enempi ja ahtaampaa mahassa. Eikä sellaisella mahalla kuulkaa ollut mitenkään hyvä olla, kyllä sitä oli vähän huono olo paremminkin sit loppuvaiheessa. Nyt kyllä mahtuu ruokaa 🙂 Mamia ei kuulemma naurata, kun voin kuulemma lihoa liikaa -eihän ne sen läskejä ole, kumma tyyppi.
Tisut mulla on täyttyneet. Nekin vähän vaikeuttaa tota makaamista. Kyllä siinä on kunnon maitovarannot kahdelle pennulle. Mamma sais olla huolissaan siitä, et jos ne lihoo, mutta se vaan sanoo, et kyl luonto varmaan hoitaa… saas nähdä tuleeko yllätyksiä 😉
Mamma kävi ostamassa tänään sellaista pehmoista karvajuttua mun vauvojen alle. Se sanoi, et kun niitä on nyt vähempi niin pitää olla kuulemma tarkempi, että pysyvät lämpöisenä ja se ajatteli et se karva pitäis ne paremmin lämpöisenä kun mussuttavat tissiä. Sit se putsasi noi lämpövesipullotkin niiden lämmittimiks. Olenhan mä lämmin, mutta onhan se tieten tarkkaa, kun eivät itse osaa vielä lämpöä säädellä. Sit se osti niille muksuille lelut 😮 Mitä ne nyt niillä tekee moneen viikkoon, mamma on vähän höpsö. Isäntä vielä ihmetteli, et miten voi mennä niin kauan yhtien -koiran- lelujen valitsemisessa.
16.10.
Sori, että me ei mamman kans ole kirjoiteltu. Meillä meni vähän mönkkeriks kun mamma särki tietokoneen vahingossa pudottamalla sen lattialle. Nyt me mamman kans ollaan sen tytön koneella laittamassa uusimmat tiedot.
Mulle kävi sit niin, et ne pennut ei sit lähteneet syntymään itsestään. Eläinlääkäri täti sanoi, että todennäköisesti ne mun muksut ei luovuttaneet riittävästi sitä ainetta, joka saa synnytyksen käyntiin, kun niitä oli vain kaksi.
14.10. syntyi kuitenkin mun kaksi ruskeaa prinsessaa. Mä olen niille tissiä antanut ahkeraan ja nyt niiden painot jo nousee. Meillä kaikilla on asiat ihan hyvin nyt 🙂
(täältä voit seurata Ebban ”tiineyden” kehittymistä. Teksti kirjoitettu leikkimielisesti Ebban silmin)
Hei olen Ebba ruskea narttunen täältä keski-suomesta 🙂 Minulla on jo yksi pentue, mami kutsuu heitä g-pennuiksi. Koska nämä g-pennut ovat olleet perusterveitä,kahden pennun kuvaustuloksetkin olleet tosi hyviä (a/a 0/0 ja c/b ja 0/0) ja nöffimäisen ihania, niin mami päätti, että minulle täytyy etsiä uusi upea uros :), jonka kanssa me saisimme ehkä suloisen h-pentueen 🙂
Niinpä mami istuskeli paljon tietokoneella ja puhelimessa sekä kierteli jonkin verran näyttelyissä katselemassa uroksia. Ensin mami ajatteli, että koska olen ruskea niin hänestä olisi kiva, että saisin ruskeitakin pentusia -niinpä hän katseli pääasiallisesti ruskeita ja ruskean kantajia. Sitten kuitenkin pidempään pohdittuaan mami tuli siihen tulokseen, että on hyvä välillä saada mustasta uroksesta pentuja, kun kuitenkin myöhemmin ne pennut voisivat synnyttää ruskeitakin. Mami sanoi, että jos aina käyttää vain ruskealinjaisia, niin turkin sekä silmien väri lähtee helposti liiaksi vaalenemaan.
Mami kuulikin sitten, että suomeen olisi tullut upea uros Kevin, jonka hän sitten näkikin jyväskylän näyttelyssä. Mami oli kuullut, että Kevinin luonnekin olisi aivan ihana ja tervekin on. Niinpä mami soitti Kevinin ”suomi-varamamille” ja sai vahvistuksen kaikkiin näihin tietoihinsa ja iloisena sopivasti tulleesta juoksusta sopi meidän tapaamisen.
Lopulta se päivä koittikin, että tapasimme ja voih, miten upea italiaano siellä olikaan ja niin ihanan herkkä ja hellä luonteeltaan ja kuinka kauniisti Kevin liikkui -aivan upea meidän rodun edustaja. Sain pienten touhustelujen jälkeenkin pari lipaisua korvanlehdelleni ja kuonolleni, niin hellä mies se vain oli 😉
Kovasti me nyt mamin ja mun perheen kanssa odotellaan, että josko sieltä tulisi upeita suomi-italia lapsosia 😉 -pikku Ebboja ja Kevineitä niin sanottu h-pentue :).
Lähtölaskenta alkaa siis tästä tai oikeastaan eilisestä! Ultra varataan viikolle 10, jossa varmistetaan, että onko niitä pikku puppeja siellä mun mahassa ja siihen asti me mamin kanssa kerrotaan, että minkälaisia ”oireita” mulle ilmenee… täähän on jo vähän tuttua meille ja kun mulla ei ole ollut näkyviä valeraskaus oireita aiemmin, niin on varmaan jonkin verran helpompi erottaa muutos 🙂
4.2.09 (2 ”tiineyspäivä”)
Olen vain ollut hurjan väsynyt ja lepäillyt koko aamun. Varmaan johtuu pitkälti eilisestä reissaamisesta.
11.2.09 (9 pv)
Voi hurja, kun väsyttää. Syömään ja ruokaa tai rapsuja pyytämään jaksan vain nousta. Välillä yritän hetkellisesti tarjota lelua isäntäväelle, mutta kyllä noikin näyttää tosi väsyneiltä, kun pyörivät flunssankourissa. Läähätyttää kyllä jostain syystä kovin…
12.2. (10 pv)
Nyt on kyllä ollut kuvottava päivä ihan sanan varsinaisessa merkitysessä. Mamikin sanoi, että näytän huonovointiselta. Vesi tippuu suupielestä ja on pitänyt istua ihan mutkalla -kaamee olo.
18.2. (16 pv)
Kyllä väsyttää ja nälättää. Syön ja nukun. Mami ei oikein tykkää, kun nostelen välillä kuonoa pöydälle -ei se sit tajuu mitään. Enkai mä muuten näe onko siellä mitään syötävää. Mami vaan intoo, ettei se ennen ole tuollaista tehnyt.
Mami yrittää välillä mut heittää pihalle ”happi hyppelylle”, mutta mä en kyllä haluaisi olla tuolla pihalla. Hyvä kun tolpillani pysyn ja sitten pitäis vielä pihalla olla… hö!
Mami varas ultran, että nähdään onko niitä pupeloita mun mahassa ja vähän suuntia kuinka paljon. 4.3. -olis tarkoitus mennä taas sille kivalle lääkärille 🙂
24.2. (22 pv)
Kyllä noilla on ihmisillä on taas ollut hauskaa. Muutama päivä sitten kun rapsuttelin vatsan alta ilmaa, niin naureskelivat vain. Minkäs mahdat, kun ei viitsis oikein tota vatsaa koskettaa, mutta jotain kutittavan kuplivaa siellä kai on.
Nälkä on vaan kasvanut ja mami epäileekin kuulemma, että olen lihonut ja siksi olen alkanut pötkistymään ja rintakehä on alkanut kadota. Mami kyllä motkottaa perheelle, ettei mua saisi ruokkia niin paljon, mutta kun mä osaan tän hellyttävän katseen, joka saa ne lankeemaan 😉
Nukuttaa edelleen älyttömästi ja suurin osa päivästä meneekin nukkuessa. Mami sanoikin, että jos mä en ole tiineenä niin olen kuulemma kipee. Isäntä on sitä mieltä, että kyllä siellä niitä puppeja on, mutta mami on hyvin epävarma asiasta, mutta niinhän se aina ;). Ensi viikollahan tuo sitten varmistuu 🙂
2.3. (28 pv)
Niinpä sitä käytiin eläinlääkärillä nyt jo ja puntari näytti samoja lukemia kuin ennenkin, ja ”pötkistymiselle” löytyi sama selitys kuin joskus aiemminkin -kovin tiineenähän tässä ollaan 🙂 Kyllä mä sen tiesinkin, kun niin valtava nälkä on ollut koko ajan, että ihan heikottaa… ainakin mun mielestä. Nyt saankin sitten vähän lisää ruokaa, kun niitä pentusia oli kuulemma lääkärin mielestä taas siellä useampiakin.
Kyllähän toi mamikin sitten lopuksi sanoi, että jos en ole tiine niin sitten olen kipeä, kun väsyttää niin valtavasti. Koko perhe vaikuttaa taas niin onnelliselta ja odottaa pentuja kuulemma suurella innolla :), niin mähän ne pääasiallisesti hoidan…
8.3. (34 pv)
Voih miten mukavaa. Kuulin, että kaksi muutakin pennuistani, niistä g-pennuista olivat käyneet myös kuvissa ja lääkärin arvion mukaan ovat myös terveitä lonkiltaan ja kyynäriltään. Mamikin on niin iloinen ja uskookin yhä vahvemmin, että minun kyynärvikani on vain yksilöllinen (niinkuin olemme koko ajan arvelleetkin) ja mahdollisesti siitä ikävästä pentuna tapahtuneesta tapaturmasta johtuva. Itsehän en tiedä kyynärten ”ongelmasta” mitään, sillä voin ja liikun tosi hyvin.
Nyt olen alkanut hieman piristyä ja jaksan jo hieman touhutakin. Ruoka kyllä maittaa ja tissit on alkaneet roikkua kuin kärpäslätkät 🙁 Mami kyllä sanoi, että kyllä niihin vielä täytettä tulee joksikin aikaa, kun noi mun pupet syntyy, se vähän lohdutti. Rapsuja kyllä haluan entistä enemmän. En oikein itsekään ymmärrä miksi aina on sellainen olo, että pitäisi hellitellä, mutta onhan se niin mukavaa 🙂
15.3. (41 pv)
Söisin vaikka hevosen, jos saisin. Ruokaa tippuu jo kolme kertaa päivässä, mutta minä kyllä söisin vaikka kuusi kertaa päivässä saman satsin tuplana ; ). Mami ja isäntä ovat tehneet remonttia ja näyttäneet tosi kiireisiltä, mutta ens viikon jälkeen kuulemma rauhoitutaan vain odottamaan puppeja : ). Mun ja pentujen pesä siirretään siis ens viikonlopulla jo valmiiksi ja mä pääsen taas muistelemaan hetkiä g-pentujen kanssa siellä.
Mami vitsailee, että olen varmaan syönyt jonkun pallon, kun vatsani alkaa hiljalleen näyttää siltä 🙂
22.3. (48 pv)
Nyt on mahassa alkanut myllertää niin paljon, että noi ihmisetkin jo huomaavat ja tuntevat mun pentusten potkut 🙂
Mamia ja vähän muitakin 😉 on alkanut jännitellä kuulemma, että ketähän sieltä mun masusta tulee… saavat kyllä malttaa mielensä vielä pari viikkoa. Mulle riittää, kun saan ruokaa ja unta.
Mami ja isäntä laitto jo mun ja puppejen pesän, mutta ei mua nyt hirveästi vielä kiinnosta se. Ehtiihän tota makoilla siellä riittämiin 😉
26.3. (52 pv)
No nyt maha pullistu ja tipahti alas. Hyvä ettei noi tissit laahaa maata… Just pari päivää sit kävi yksi isännän kaveri ja ihmetteli, että enks mä ootakaan. Outoja epäilyjä :x. Sit kohta mun maha pullahti sellaseen asentoon, että jo aloin näyttää pulskalta ja olokin sellanen. Kyllä nyt näkyy, että useampi kaveri on tulossa. Tää oottaminen alkaa olla melko rankkaa. Pissalla pitää käydä useammin, kun pentuset painaa.
Mami sano, että huomenna alotetaan sit taas lämpöjen mittaus… Kuvia ei olla saatu, kun perheen tytär vei kameran, mutta yritetään täs ottaa vielä ennenkuin mun pentuset pullahtaa ulos.
Mami kävi ostelee tänään hieman pentupakettiin täytettä, että pennut saa hieman jotain pientä mukavaa mukaan 🙂
29.3. (55 pv)
Täällä sitä vaan paksutaan edelleen. Olen tossa aloitellut rakentelemaan jo mun puppejen pesää. Isäntä sanoi; et Ebba neiti taitaa rakentaa meille kellarin tuonne takapihalle. Väärä luulo -kyllä se on mulle ja pupeille vaikka mami kyllä sanoi, että se on lähinnä harrastustoimintaa, että pupet asuu tälläkin kertaa tuolla laatikossa mun kanssa… mitähän mahtoi tarkoittaa tuolla harrastustoiminnalla?
Mami tuossa päivitteli mun vatsaa, kun se näyttää kuulemma kohta räjähtävän. Sanoi, että on niin pinkeällä, että huh, huh! No mustakin kyllä tuntuu, että kiristelee. Makaaminen mahallaan on käynyt lähes mahdottomaksi, on maattava sillai vähän jalkojen varassa, muutenkin kaikki liikkuminen täytyy tehdä hallitusti. Kohtahan tuo mahanmollukka tuolta tyhjenee 😉
1.4. (58 pv)
Nyt on kyllä ollut viimeyöstä ihan lääh,puuh olo. Olen yrittänyt valmistella tuota pesää tuonne takapihalle ja hädällä piti käydä viimeyönä viisi kertaa ja nyt päivällä kans yhtenään. Johan tässä vois jo kohta poksahtaa, kun alkaa olla niin lääh, puuh… Ruokakaan ei enää oikein maita.
4.4. (61 pv)
Oletteko odotelleet minua tänne 😉 Mamilla on pitänyt kiirettä ja siksi emme ole koneelle ehtineet kirjoittelemaan.
Mutta kasassa täällä vieläkin ollaan. Ruokakin on maistunut taas ja lämmöt ok. Ainoastaan lääh, puuh jatkuu ja pesää olen rakennellut välillä. Eihän tässä vielä hätää 😉 malttia kaikille 🙂
12.4.
Täällä mä olen hoidellut pentuja jo monta päivää enkä ole siksi ehtinyt tänne. Pennut kasvaa hyvin ja voi hyvin ja minusta on ihanaa olla taas mamma.
Tässä hieman synnytyksen kulusta;
Mulle ei ruoka juurikaan maistunut 62 pv enää. Olo oli varsin lääh, puuh ja sit 5 ja 6 päivän yönä nukuin mamin kans samalla patjalla (mami sanoi, että änkesin siihen, mutta eikös mulla ole siihen vähän lupakin ;)) ja havahduin siihen, kun mami intos hirveesti, et mitä märkää täällä on. Sen housut oli kuulemma kastuneet ja mä tietenkin ajattelin, että onpa mamin pidätys kyky heikennyt, kun housuun tekee, mutta sit mami sanoi, että se tulikin musta -et ne oli sikiövedet. No me odoteltiin sit ja mulla oli olo edelleen aivan lääh, puuh.
Aamulla mami sit sanoi, että nyt kyllä käydään eläinlääkärissä tarkistamassa, et kaikki ok ja niin me matkattiin mamin ja sen kaverin Marjan kans 100 km. Lääkäritäti sit otti musta kaikkia kokeita ja käytiin ultrassa ja röntgenissä ja sit mua alkoikin ponnistuttaa.
Niinpä pennut sitten syntyivät siellä eläinlääkärin lattialla, oli mulla kyllä siellä peitto ja pyyhkeitä alla. Mami oli aivan puhki valvottuaan mun kans melkein puolitoista vuorokautta ja Marjakin näytti melko väsyneeltä, mutta hyvin me naiset selvittiin. Sain siellä hieman apuja kun synnytys meinas venyä, mutta niin noi naperot vaan sieltä pullahteli yks kerrallaan 🙂 ja nyt mä niitä sitten hoitelen ja kasvattelen, että uudet omistajat pääsevät nauttimaan nöhvi elämästä niiden myötä 🙂
Nelisen viikkoa sitten me käytiin Sammatissa tapaamassa yhtä ihanaa urosta. Se uros oli niin ihku…
Viikko me siellä oltiin ja neljä kertaa me päästiin leikkimään sen uroksen kans yhdessä. Se oli kyllä vähän kummallista, kun kaikki hössötti koko ajan jotain pennuista ja vannottivat, että ainakin kahdeksan pitää tulla ja ruskeitakin. Mä oisin halunnu vaan leikkiä, eikä mua mitkään pennut kiinnostaneet.
No kyllä mä taisin vähän rakastua siihen urokseen ja ajattelin, että jos niitä pentusia on nyt tullakseen niin tulkoon. Mutta en vieläkään ymmärrä, että miten mä muka siihen voisin vaikuttaa?
Sitten kun me tultiin kotiin sieltä Sammatista, niin mulla alkoi vähitellen olla koko ajan hirvee nälkä ja väsytti. Mami ei ymmärtänyt, et mulla oli ihan hevosen nälkä, vaan otti rieskankin pois mun suusta, vaikka mä olin sen ihan itse löytänyt siitä keittiön leikkuulaudalta. Sit mami äksyili mulle jotain varastamisesta ja et mikä tohon koiraan on menny ja lihookin liikaa, jos syö noin paljon? En mä mitään varastanut, kai sitä syödä saa, kun on nälkä? No heltyi se mami sit antamaan mulle yhden ylimääräisen välipalan päivittäin, mutta ihan liian vähän mun mielestä.
Sit mä en ymmärrä mikä mua väsytti. Hyvä ku tolpillaan pysyin. Jos mä en syöny, niin mä nukuin ja kyllä mä välillä meinasin hermostuu tohon Beibi ”ipanaan”, kun se vain olis halunnu leikkii, enkä mä olis jaksanu mitenkään, tuli kai sitä välillä ojennettuakin.
Sit pari viikkoo siitä Sammatin reissusta mulla alkoi tippuu vesi suupielestä. Mami sanoi, että onkohan sille jotenkin huono olo, kun se kuolaa vaikkei yleensä niin tee. Olihan mulla vähän huono olo ja kattelin mamiakin sillei vähän allapäin, et jos se nyt jotenkin vois auttaa, mutta eihän se mitään tajunnu. Jotain outoo mulla mahassa oli, kun piti sillei varoen välillä takajallakin kokeilla.
Kauheesti teki mieli rapsutuksiakin ja yritinkin tunkea aina siihen ihmisen lähelle, et ne vähän kuoputtais. Sit ne tomppelit tuli rapsuttaa mua, kun mä en ois halunnu ja lähinnä sit pois, ei ne mitään tajuu. Vähän mua kyllä itteenikin kummastutti tuo mielenailahtelu.
Sit tuli kolme viikkoo siitä reissusta ja mami aina iltasi, ku kävin nukkuu, tuli silitteleen mun vatsaa. Mä yritin kyllä aina ohjata sitä tassulla rapsuttaa rinnasta, mutta se vaan tutki mun tissejä ja kokeili vatsaa ja höpötteli pennuista jotain, että ei täällä taida olla mitään, varmaan valeraskaana. Mikä ihmeen pakkomielle noilla ihmisillä on pentuihin, olenhan mä tässä. En oikeen edes tykkää nyt, kun vatsaan kosketaan ja yritän väistää. Taputtelisivat omia vatsojaan.
Nyt siitä on sit neljä viikkoo ja vähän reilut, tuosta reissusta ja mua läähätyttää aika paljon… miten täällä voi ollakin niin kuuma vaikka on syksy. Mä en ymmärrä mitä hassua mun istumisessa on, kun kaikki nauraa, että mä istun muka pylly pitkällä tai toisella ronkalla. Selkäkin on kuulemma painunut ja joku rintalasta on hukassa… on kuulemma yhtä pötköö siitä kohti. Mä mikään pötkö ole! Koko perhe käy mun vatsaa silittelemässä ja tissejä kopeloimassa ja supattelee korvaan, et kahdeksan pentua, kymmenen pentua, ainakin kolme… eikö niin Ebba? Sitten mami aina toteaa päälle, ettei kahdeksaa enempää, kiitos!
Tänään pitäis mennä kuulemma johonkin ultraa. Mami on ihan kumma, se istuu vaan tietokoneella ja puhelimessa ja katsoo telkkaria sohvalla. Kuulen, kun se sanoo puhelimeen, että hermostuttaa, jos siellä ei ihan oikeasti olekaan mitään. Arvelee, ettei siellä kuitenkaan ole mitään ja valeraskaana tässä ollaan.
Mistähän se oikein puhuu. Mä ainakin tiedän, että mun vatsassa on jotain, mutta en tiedä vielä mitä… ainakin mulle on selvinnyt, että se tekee mut nälkäiseksi, uniseksi, välillä vähän huonovointiseksi, olon kuumaksi ja on huono istua ja makuuasennotkin on täytynyt soveltaa toisenlaisiksi. Muuten on olo rauhallinen, mutta pitää pitää komentoa noille toisille koirille, etteivät nyt pääsisi pomoksi tässä mitenkään. Vähän jaksan kyllä välillä jo vöyhöttää ja innostua asioista, mutta, kun mami tuuppaa mut ulos -kuulemma happi hyppelylle, niin mä en jaksa siellä olla, vaan jään odottamaan oven taa, et jospa se tulis päästää mut takasin sisään ja käyn sit mamin lähelle nukkuun. Mä pääasiallisesti vaan oon…
2.10.2007 (33 pv)
No nyt me sitten käytiin siellä ultrassa. Siinä lääkäriaseman ulkopuolella me sitten odoteltiin jonkin aikaa ja mä vähän merkkailin tonttia ja peittelin sutimalla jälkiä. Toi mami ja sen tyttö ihmetteli, että mitä se muka nyt on ja en mukamas tee sitä muulloin, kun juoksujen aikaan. No täytyyhän sitä sentään reviiri merkitä ja käynti kuitata -haloo…
Mutta kyllä oli mukava lääkäri, ei tarvinu edes maate ruveta, kun se sillä laitteella mun vatsaa siveli. Karvat kyllä vatsasta ajeli -mahtaa tulla kylmä talvella… hrrr….
Lääkäri sanoi heti, et on tää kuule tiine. Sillon en kyllä ymmärtänyt mitään, mutta sit hokasin, ku se sano, et ainakin neljä pentua näkyy nyt tässä ja kyllä näitä taitaa olla kuule enempikin, mutta en käy laskee enkä arviota antaa. Sit se lääkäri sanoi, että kyllä on iloinen, kun näin ihana luonteiselle nartulle tulee pentuja. Jos osaisin niin korjaisin kyllä, että en ole mikään narttu vaan ihan siveellinen koira.
Kyllähän mä sen tiesinkin, että siellä on pentusia. Tiesin siitä lähtien jo, kun mami mittas mun vatsan ympäryksen viikko sitten ja sit uudestaa eilen ja se oli kasvanut jo melkein kaksi senttiä. Mami kyllä ajatteli kuulemma, että oli varmaankin tehnyt mittausvirheen.
Mutta oli mamin ilme näkemisen arvoinen, kun lääkäri totesi tiineeksi -hyvä ettei lentoon lähtenyt. Ihan niinkuin mami ei ois muka tiennyt mitään ja sit toi tyttö kans, sekin oli yhtä hymyä. Mä sain sit herkkuja, kun olin taas niin reipas tyttö ja mikäs siinä ollessa. Sit mulle tulikin jo kiire kotiin, kun mulla oli taas niin nälkä ja nyt mamikin joutuu myöntämään, että ruokaa täytyy saada enempi….
4.10.2007 (35 pv)
Kyllä oli mami eilen huvittavan näköinen, silmät oli kun lautasella ja se huitoi hirveästi selittäessään isännälle, että suurin osa sen tutuista arveli, et mulla on paljon pentusia vatsassa, vatsa on nyt jo kasvanut ja ultrassakin näky niin paljon heti. Siinä vaiheessa, kun se kuuli, et mun äipällä on ollu kaksi kertaa 15 pentuakin -pomppas mami siltä istumalta soittamaan eläinlääkärille ja varaamaan röntgen aikaa. Pitää mukamas röntgätä siks, et tietäis montako pentua on tulossa ja mihin pitää varautua. Eläinlääkäri oli antanu meille ajan 57 päivälle, joten silloin mennään kaupunkiin shoppaileen ja käydään ostaa sit jotain tarvittavaa mulle ja pennuille. Vaik mä kyllä epäilen, ettei mua kyllä enää tuolloin kiinnosta shoppailut ja mami lupaskin, että ollaan vaan niinkauan kuin pakko.
Nyt toi mami on hössöttänyt aamun siivoten vaatehuonetta, kun pitää kuulemma saada pentuhuoneesta tavaraa sinne. Mä en kyllä ymmärrä mitä mä millään pentuhuoneella teen. Ihan hyvinhän me voidaan kaikki pötkötellä äidin jaloissa, eiks niin…
Eilen illalla mami ihmetteli suureen ääneen, että mihin ne syömättömyys päivät jäi, kun mä odotin ruokaa sen vieressä… eiks se ymmärrä, että pitää syödä monen edestä. Enkä ymmärrä mitä ihmeellistä muka on siinä, että mä kuolaan… raahatkoon itse tuollaista kuumapalloa vatsan alla niin johan alkaa niiltäkin kuola tippumaan.
8.10.2007 (39 pv)
Mamin piti saada korjata toi virhe tuosta röntgenistä. Mami oli alkuun niin järkyttynyt siitä, että pentuja ois älyttömästi, että se ei edes tajunnu, että eihän mua kyllä lähdetä kuskaamaan enää 57 päivä minnekään. Sit mami sanoi, että ei se nyt sit kuitenkaan tiedä koko röntgenistä, kun jos noita muksuja on paljon, niin ei kuulemma edes välttämättä näy… eli ihan sama kai se sitten on käykö siellä vai ei. Mulle se kyllä sopii tosi hyvin, ettei tarvi enää ison mahan kans lähtee autoon istuun pitkiä matkoja. No, mami jäi viel miettii, mut päätti et jos mennään niin aiemmin sit…
Ruoka mulle maistuu edelleen mainiosti. Saan jo kolme ruokaa päiväs, mut kyl mää söisin enemmänkin, jos annettaisiin. Oon kyl yrittäny joka saumassa näyttää tosi säälittävältä ja suloiselta, et noi ihmiset heltyis antaa ees vähän. Meinaavat olla vaan niin tiukkana, sanovat et saat kyllä ihan riittävästi jo. Välillä ne käskee pois, kun kuulemma näytän niin söpöltä, ettei melkein voi olla antamatta. No, sehän se nyt onkin tarkoitus, hö!
Mamikin kokeili sitä samaa söpöä ja anovaa katsetta isäntään, kun tarttis tehdä mun muksuille ja mulle pesä. Ensin isäntä oli innostunut hirveästi, mutta sit ei ollukaa kuulemma ehtiny tarvikkeita vielä hommaan. Eihän täs nyt kaamee kiire vielä ookaan. Lupas se isäntä sit mulle, et mä saan sen pentulaatikon pari viikkoo ennen laskettua aikaa. Toivottavasti tekee kans hienon, sillä mulle ja mun muksuille ei ihan mikä tahansa sit kelpaakaan.
11.10.2007 (42 pv)
Nyt se isäntä sai sen mun ja muksujen pesän valmiiks ja vähänkö tuli hieno. Mami lupas, että se tuodaan sisälle ens viikolla ja sit mun pitäis kuulemma alkaa totutella siihen. Mä en kyl tajuu, et miks nyt jo? Eihän noi muksut synny vielä pariin viikkoon. Ei kai toi mami luule, että mä alkaisin siinä nukkuu jo etukäteen :X
Eilen toi mami mittaili taas mun mahan ympärystä, on kuulemma niin utelias, – ja oli kuulemma tullut 5 cm paris viikos lisää ympärysmittaa. Nythän ne mun vauvelit sit vasta alkaa kasvaa, et turhaan mittailee jo nyt…
14.10.2007 (45 pv)
Tämä muksujen kantaminen on niin rankkaa, että on ihanaa, kun hemmotellaan 🙂
17.10.2007 (48 pv)
Mulla se vaan nälkä jatkuu ja mami ei sitä ymmärrä. Piti taas itse käydä hakemassa tuosta leikkuulaudalta rieska. On se vaan tyhmä toi mamikin, kun jättää tuollai tohon tarjolle ja sit ottaa pois, kun toinen pääsee sen makuun. Pitäis joskus napata siltä suklaapala pois, kun se on sitä suuhunsa työntämässä, niin tietäs miltä se tuntuu, kun ei saa sitä mitä haluaa… hrmm…
No nyt ne sitten ronttas sen meidän boxin tuonne nurkkaan. Beibi kävi heti sen kimppuun hampain ja mä kyllä katoin sitä vähän pitkään. Mitä se nyt mun ja muksujen boxia käy pureskeleen. Mami kyllä kielsi sitä ja sanoi sitten mulle, että sitä pitää ymmärtää, kun se on vielä niin nuori. Niinpä… Mut miettis vähän, että sekin vois joskus ehkä lainata sitä.. niii-in.
Kävin mä siellä yöllä vähän kokeeks nukkumas. Yritin kyllä salaa käydä, mutta isäntä yllätti mut sieltä. En mä sitten enää ole viittinyt sinne mennäkään, vaik hieno pesä onkin. Ehtiihän tuolla olla kyllästymiseen saakka vielä…
21.10.2007 (52 pv)
Mä kävin toissapäivänä puntarissa ja vähänkö oli tullu painoa, melkein 6 kg. Mami sanoi, että se on kyllä pääasiallisesti pennuista ja muusta asiaan kuuluvasta, että lihoon en oo päässy juurikaan. No ei kai sitä tuolla ruualla pääsekään lihomaan, ku ei toi mami anna mulle ruokaa niin paljon ku haluaisin. Vähän oon kyllä ittekin välissä miettiny, et miten sitä voiki olla aina nälkä, vaikka tiedänhä mä, että noi muksutkin vie osansa.
Mami metästää aina välillä, ku mä pötköttelen kyljellä, noita muksujen potkuja. Se ei kuulemma tunne mitään, mut mä kyllä tunnen. Tuntuu välillä niin oudolta, ettei tiiä miten päin täs pitäis olla. Pitää vaihtaa asentoo ja tuntuu, että aina toi mahan mollukka on tiellä.
Niin ja tässä muutama päivä sitten mami näytti ihan kauhistuneelta. Se takelteli; Mihin ton maha on hävinny. Mulla kuulemma kasvoi ensin jotkut jenkkakahvat sivulla ja sitten ne oli miltei hävinny. Sit se rupes silittelee mun vatsaa ja totes; Ai se onkin puonnu tänne alas. Jos osaisin, niin oisin sille heti sanonu; Et mihinkähän se mun maha mukamas nyt vois kadota?
23.10.2007 (54 pv)
Kun mä eilen aamulla heräsin oli tisseissä outo kiristävä tunne. Sit mä huomasin, että nehän on kasvaneet ihan kauheasti… vautsi, musta tuli sit yhdessä yössä iso tyttö tai sit ne on ne silikonit, jee. Ei mun ilo sit kuitenkaan pitkään kestäny, ku mami kerto mun tisseihin tulleen maitoa ja mä tajusin heti, et kärpäslätkä vaihekin on varmaan eessä :X
Päivällä mä sit yritin tehdä mulle ja muksuille pesäkoloa ulos. Ajattelin, että tuolla kuistin allahan ois kiva niitten kans asustella ihan omassa yksiössä. Mami pilas senkin ilon laittamalla laudan suoraan siihen mun kaivausten päälle. Mä kun ehdin jo niin hyvin sen kaivaakin ja Beibikin auttoi niin auliisti… ihan tyhmää 🙁 Mami väitti, että jäisin muka jumiin sinne mahani kanssa, pyh.
Sit mami mittas mun lämmöt ja sekään ei kyllä tuntunut mitenkään kivalta, vaikka kyllähän mä reippaana tyttönä annoin sen tehdä sen, kun kuuluu kuulemma asiaan. 37.6 astetta sanoi mittari ja päivällä ja illalla mitataan sit uudestaan. Mami selitti, että sitten kun mun lämmöt on alle 37, niin ei mene kauan kun muksut syntyy. Nyt kai sitä sit joutuu kestää joka päivä, kolme kertaa päivässä.
Mittauksen vauhtiin päästyään, mami mittas sit vielä mun vatsan ympäryksenkin ja se oli nyt kasvanut yhteensä sit n. 12 cm ja siltä kyllä tuntuukin. Tuntuu, et pitää läähätellä jatkuvasti ja hyvän asennon löytäminenkin on lähes lottovoitto 🙂
24.10.2007 (55 pv)
Tänä aamuna mun lämmöt oli 37.3 ja eilen illalla 37.2. Mami oli jo vähän hermostunut, etten nyt ihan lähipäivinä vielä synnyttäis, mutta päivälämmöt olivatkin jo 37.7 ja mami pysty taas keskittyy kotitöihinkin.
Muksut potkii jo kovasti ja eilen illalla sit toi mun perhekin sen huomas. Oli monenkokoista kättä mun vatsalla kokeilemassa muksujen möyrintää. Mä olen tänään ottanut rennosti ja lepäilly. Ruokahalut on alkanu hieman hiipua, mutta kyllä mä vielä saan ton ruuan alas. Herkut mulle kyllä maistus, mutta kun meillä on se yksi ”karkkihetki” päivässä, niinkuin mami sanoo ja ihmisillä on kuulemma vain ”karkkipäivä” viikossa. Aatella, jos saiski karkkia vaan kerran viikossa, niin enhän mä kyllä tulis toimeen. Se on kyllä ihan väärin, että me joudutaan tekee aina temppuja, et saadaan karkkia, mut ihmiset vaan mussuttaa niitä suoraan :/
Me päätettiin mamin kans laittaa taas tollainen köllöttely kuva, niin näätte miks mulla on hieman tukala olla ;D
Vähän kyllä hävettää, kun en ole parhaassa turkissa, mutta ymmärrätte kai, et kuuluu asiaan 😉
Kuvan laatukaan ei ole paras, mutta ei nyt voinu asialle mitään, mut näkyy siitä ainakin kuinka paksusti voidaan 😀
26.10.2007 (57 pv)
Vielä minä jaksan syödä, vaikkakin hitaasti. Tulee niin helposti täysi olo, kun tuo lauma pentuja vetää vatsan niin ahtaalle. Beibi on ollut nyt aika paljon Elviksen ja Nellan kanssa ja vähänkös oli mukava, kun se tuli taas mun luokse piipahtamaan. Piti yrittää ihan hyppiä, mutta meni vähän kömpelöksi 😉
Nuo ihmislapset alkoi tänään ihmetellä, että miten minun maha on niin alhaalla. Mä kyllä olen sen huomannut, enkä mielelläni ole enää kyljellään, vaan sitä joutuu makaamaan tassujen päällä vatsallaan sillai kummasti. Istuminenkin tapahtuu toisella lonkalla ja tissit lepää maata myöten.
Mami kyllä sanoi, että mitään hätää ei ole, kun tuo 57 päivää on laskettu ensimmäisestä astutuksesta ja toinen aika on sitten pari päivää myöhemmin eli nyt 55 päivää. Mami sanoi, että veikkaa muksujen syntymisen menevän joko ens viikon alkuun tai puolen viikon tietämiin.
Me käytiin tänään mamin kanssa ostamassa vähän tarvikkeita muksujen mukaan sit kun ne muuttaa niiden omiin koteihin ja hoitoon täällä. Mua alkoi siellä reissussa väsyttää ja aion mennä taas nukkumaan. Pitää keräillä voimia pentujen hoitoon 🙂
Reissun jälkeen illalla mami sitten huomas, että mun häntä on kuulemma sillai ”laskeutunut” tuolta hännän juuresta. Mami sanoi, että se on varmaan myös merkkejä siitä, että paikat löystyy hiljalleen, et muksut sopii alas. Muutenkin mun takapää on kuulemma muuttunut. Mami oli jutellut parin sen tutun kanssa ja ne oli ollu samaa mieltä, että paikat siellä löystyy kun synnytys lähenee.
28.10.2007 (59 pv)
Mulle ei ole oikein tänään ruoka maistunut. Aamupalaa katselin tuonne puolillepäivin ja just kun mami meinas sen kupin tyhjentää roskiin, niin päätin sen kuitenkin syödä -tarviihan noi muksut ruokaa. Päiväruokaa en sitten ole saanut alas vieläkään, vaikka on jo ilta ja nyt mami kyllä heittää sen kuulemma roskiin, ei mukamas säily. Leipää kyllä söisin, mutta kun eivät anna niin paljon kuin haluaisin. Pitäis kuulemma syödä tuo ruoka, kun se on parempaa. Mun mielestä leipä kyllä on parempaa.
Olen yrittänyt kerjätä leipää monin keinoin. Keksin mm. sellaisen keinon, että pyydän ulos ja sitten odottelen ovella, että josko ne ihmiset tulee kohta ottaan mut sisälle. Sitten en tule sisälle, muutakuin houkuttelemalla ja mullehan ei kelpaa kuin leipä. Sitä iloa nyt ei sit kovin kauaa kuitenkaan kestänyt, kun toi mami keksi, että mä jekutan.
Mulla on kyllä muutenkin aika tukala olo ja en jaksa muutakuin läähätellä. Tänään kyllä kävi pari mamin tuttua katsomassa meitä ja mähän ihan innostuin siitä, kun se toinen on joskus ollu mua hoitamassaki. Se oli kyllä kiva piristys päivään, ku tuli taas uusia hajuja tuosta ovesta ja mun koirakaverit laittoi terkkuja niiden vaatteissa ;D
Väsyttäny on ja nukkunu oon paljon. Mukulat remuaa vatsassa, vaik mami sanoi, ettei ne näköjään enää sovi niin paljon hillumaan kuin alussa. Mami mittas mun ympärysmittaa ja sitä oli tullut nyt yhteensä 14 cm ja painoakin oli kertynyt vähän alle 8 kiloa. Oon kuulemma melko muhku kunnossa ja olokin on kyllä sellane. Ei silti, monet ihmettelee miten mä kuitenki liikun niin sujuvasti tuon mahan kanssa 🙂 mut mä oonkin hyväs kunnos.
Lämmöt on kuitenkin taas mittailtu (yäk, se on niin inhottavan tuntuista) ja ovat normaaleja eli 37.5 ja 37.6. En siis kuulemma vielä synnyttele ja mamikin saa vielä levätä…
29.10.2007 (60/58 pv)
Aateltiin tos mamin kaa, että laitellaan nyt tässä aina noi päivät noin, et siitä selvii ensimmäisestä ja toisesta astutuksesta lasketut päivät, niin ei kukaan hätäänny, et eikö ne muksut nyt jo synny.
Ottakaa ihan iisisti, niin mäkin otan. Mami se tossa näyttää välillä vilkastuvan ja sitten taas hyytyvän, kun mittailee mun lämpöjä. Nyt se valitteli, et kipeeks taitaa tulla ja kyl se siihen malliin yskii ja pärskiiki. Pitäs nyt sellaisen pikataudin, et jaksas sit kätilöidä mun synnytystä.
Ruoka mulle on maistunut erinomaisesti tänään ja sainkin oikein herkkua -naudanmahaa… lurps… Muutenkin on ollut iisi olo, olen loikoillut, vähän ulkona kaivelin tuota talon nurkkaa ja sit taas loikoilin. Mami tossa mittas mun lämpöjä taas ja aamulla ne olikin tapansa mukaan 37.6 ja iltapäivällä ne putos yllättäen tuonne 37 pintaan ja illalla ne onkin olleet nyt 37.8.
Mami ajatteli et nyt ne varmaan tippuu tonne 37 alle ja mä alan synnyttelee, mutta jekutinpa taas ;p. Täytyy täs mennä nukkuu ja yrittää saada toi mamikin nukkumaan, et toipuis tuosta flunssastaan.
31.10.2007 (62/60 pv)
Mä olen täs nukkunu yön hyvin, syöny aamuruuan hyvin ja käyny pienellä lenkillä ton mamin kans. Lämmöt oli taas tippunu tonne 37, mutta nyt toi mami näyttää varsin rauhalliselta ja uskoo varmaan, et ne lämmöt nousee taas iltapäivään mennessä normaaleiksi.
Mun olo on varsin rauhallinen, noi muksut vaan tuolla myllyää. Hieman tukala olo kyllä on, mutta toisaalta musta tuntuu, et mä olen alkanut tottuu tähän vatsaan.
Odotellaan 🙂 hiljaa hyvä tulee 🙂
1.11.2007 (63/61 pv)
Mulla on kyllä ollut nyt eilisestä lähtien melkoisen tukala olla. Läähätyttää hirveästi ja ruokakaan ei tahdo oikein maistua, mutta kyl mä jonkun herkun voisin syödä.
Mä haluan olla koko ajan mami lähellä ja yritänkin makoilla sen jaloissa. Lämmöt ei kuulemma kerro vielä mitään synnytyksestä, mutta toivottavasti tätä ei kestä kovin kauaa, sillä on mulla niin tukala olo…
2.11.2007 (64/62 pv)
Mä sain sit eilen illalla syötyä, kun mami tarjos mulle naudanmahaa ja puuroa ja kyllä oli herkkua. Tänä aamunakin hotkaisin annoksen.
Viime yön sain nukkuttua ja tuo läähättäminen on vähän rauhoittunut. Lämmötkin ovat kuulemma taas tasantuneet ja ovat 37.6-37.8.
Mulla on ihan hyvä ja rauhallinen olo, mutta mami vaikuttaa jostain syystä rauhattomalta. Saisin kuulemma synnyttää, mut mä yritän sille viestittää, että kyllä sitä tästä… oota nyt vielä vähän.
27.12.2007
No johan oli homma. Ei olla mamin kanssa paljon ehditty, eikä jaksettu tulla tänne kertoilemaan kuulumisia.
Nyt noi muksut sitten lähti maailmalle, yhtä lukuunottamatta. Ois sillekin kuulemma ollut ottajia, mutta mami ei anna kuulemma niin kauas, pitää kuulemma olla ainakin alle 200 km toi välimatka.
Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että ei mulle ruoka maistunut pariin päivään ja mahakin tyhjeni kokonaan, mutta pientä heikotusta lukuun ottamatta ei mulla mitään hätää ollut. Mami sit soitti eläinlääkärille ja lääkäri oli sitä mieltä, että mut pitäis leikata. Niin sitä sit joutui leikkauspöydälle…
Mami sanoi kyllä, että hän ei ois itse pystynyt leikkauspäätöstä tekemään, kun näytti ettei mulla ollut mitään hätää ulkoisesti. Joskus pohtii vieläkin, että olikohan liian hätiköityä, että jospa muksut ois tullu ulos omin avuinkin. No sitä on turha harmitella, kun on tapahtunut mikä tapahtunut.
Siitä kun tokkurasta sitten selvisin, niin hetihän mä älysin, että siinähän ne mun muksut on. Tissiä tarjosin niille ahkeraan ja puhtaana pidin. Mami autteli vähän, ettei ne ryömineet mun alle, kun kävin maate syöttelemään.
Kovin nopeasti ne siitä kehittyi. Puolitoista viikkoisina nousivat jo jaloilleen ja kaksi ja puoli viikkoisena oli meno jo melko kovaa. Pentulaatikossa oli sitten välillä enemmän ihmispentuja, kun koiranpentuja. Otin kyllä mielellään kaiken avun vastaan ja hyvähän se on, että noi ihmiset hoivaa niitä koiramuksujakin, niin oppivat sitten ihmisiin.
Pian pennuille puhkesi hampaatkin ja sitten ne alkoi puremaan tissistä. Tissittely kävi niin kipeäksi loppujen lopuksi, että lopetin imettämisen, kun olivat noin viisi ja puoli viikkoa. Kävin kyllä välillä aina moikkaamassa niitä, mutta niillä meinas olla vain tissit mielessä, vaikka saivat jo nappulaakin. Yritin kyllä antaa niille oman ruokani, mutta mami otti aina sen pois.
Muksut kasvoi ja vauhti kiihtyi. Kakkaa ja pissiä oli joka paikassa ja ruokapussi hupeni nopeaan. Mami näytti melko riutuneelta, vaikka tosin onnelliselta hoivatessaan noita mun muksuja. Tirauttelihan tuo mami sit vähän kyyneleitäkin, kun mun muksut lähti, mutta mä luotan siihen, että hyviin koteihin ne meni -oman ihmisen luo 🙂