Minä olen Elvis 3 v. uroksista uroin. Hö, taipuneeko sana noin? Hienolta nimeltäni olen Pideraq´s X-Tangon Tassu. Minun perheeseeni kuuluu yhdeksän ihmistä ja kaksi narttua, sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kun kasvattajani ilmoitteli minusta, värivirheellisestä pentusesta, niin omistajalleni, perheen toiselle täysikäiselle urokselle, iski hirveä hinku saada minut. Emäntä kuulemma olisi kyllä vielä odotellut jonkin aikaa, mutta me uroksethan osaamme taivutella.
Sieltä Porvoosta sitten matkasin emännän sylissä ja kotiin päästyä, merkkasin heti keittiöt matot. Mitäs eivät malttaneet ulkona odotella, että saisi pieni suuren hätänsä suoritettua. Minä poika, sitä en turhia kiireitä ole pitänyt sitten kuulemma pentuiässä. Emäntä kehuu minun olleen varsin rauhallinen ja perin laiska.
No ei sitä nyt aivan helpolla kuitenkaan kannata isäntä väkeä päästää ja keksinhän minä sentään jotain ajan vietettäkin. Emännän aivotoimintaa testasin niin, että kun se tuolla ulkona puuhasteli esim. kukkapenkkien kimpussa, niin salaa tassuttelin viereen ja tartuin fleesepuserossa olleeseen nauhaan ja se olikin sellaista mukavaa venyvää kuminauhaa. Vedin nauhaa, kunnes emäntä pomppasi pystyyn ja refleksin omaisesti kiljaisi: Elvis irti! Sitten vain tein työtä käskettyä ja –naps-. Mutta sitä en ymmärrä miksi, emäntä sillai omituisesti hyppeli, hieroi reittään ja huusi kamalasti, kun kiltisti irtikin päästin. Muutaman kerran tätä kokeilin ja lopulta emäntä oppikin tosi hienosti luokse tulon ja kehui siitä vielä minua.
Tuossa vuoden iässä ajattelin, että mitä varten sitä muka pitäisi yöksi lähteä tarhaan? Niinpä keksin heittäytyä makuulleni maahan ja katsoa, että josko tuo emäntä minut siitä sitten kantaisi tarhaan. Mutta täytyy sanoa, ettei se nyt niin tyhmä olekaan miltä näyttää. Sehän otti jaloista kiinni ja yritti raahata minua tarhaan. Aikani yritin kyllä olla mahdollisimman velttona, mutta sitten lopulta päätin, että annetaan nyt emännälle periksi, niin tulee sillekin hyvä mieli. Kyllä se sitten kehuikin.
Sitten emäntä oli huomannut, että me nöffit olemmekin aivan ihastuttavia ja meille muutti yksi päivä sellainen ruskea tyttö Ebba. Tyttö pissaili lattialle paperille ja emäntä kehui tyttöä kovasti. Kokeilin minäkin kerran vähän nostaa jalkaa sohvalle, mutta eipä emäntä silloin kehunut. Ei siitä aina tiedä, millä tuulella se on.
Huomasin kuitenkin tytön tultua taloon melko pian, että samaa poppoota tässä ollaan ja asettauduin usein lattialle makoilemaan, että pikkuinen pääsi päälläni könästämään. Ihan melkein isälliset vaistot heräsivät, vaikka serkku tyttö olikin. Taisin kuitenkin tehdä ihan emävirheen, kun nyt tyttö luulee nyt olevansa niin pomoa. Vieläkin se könästää päälle ja niin kauan roikkuu mukana, että lopulta istun. Tosi turhauttavaa välillä. Yritän kyllä sitä riippaa aina välillä selästä ravistella irti, mutta on se vaan niin sitkeä, ettei tahdo millään lähteä.
No toisinaan minäkin kyllä yritän könästää sen tytön selkään, mutta hetihän se murahtaa. Silloin se kyllä antaisi könästää selkään, kun isäntä väki erottaa meidät toisistaan. Ei saada katsella kuin korkeintaan aita verkon läpi toisiamme ja silloinkin jompikumpi seisoo vielä vieressä kyttäämässä. Yritä siinä sitten olla uros.
Ruoka minulle kyllä maittaa. Joskus kun emäntä tai isäntä heittää jotain hyvää evästä pois ja laittaa sen kuistille tarjolle sellaisessa mustassa pussissa, niin olemme yhteistuumin Ebban kanssa yrittäneet vähän maistella. Hetihän tuo emäntä sitten saa jonkinlaisen kohtauksen ja alkaa rähistä. On se kumma, ettei saa syödä, vaikka ihan nenän edessä olisi tarjolla. Kerran söin yhden pistosahan johdonkin tuossa aikani kuluksi, kun aivan nenän edessä roikkui. Oli se vaan niin pahaa, että poikki vain purin.
Pentuna kyllä olin kuulemma yrittänyt syödä kaikkea, kuten käpyjä ja herttavuoren kilpeä. Kyllästyin sitten siihen, kun emännän sormet oli aina kurkussa tonkimassa noita herkkuja pois.
Veneilystä minä pidän erityisesti. Toissa kesänä isäntä vei minut ensimmäisen kerran veneilemään. Emäntä alkoi sitten rannalla kiljua: Elvis tule tänne! Hyppää! No minähän tietysti yritin tehdä työtä käskettyä, mutta sitten isäntä alkoi huutaa: Elvis istu! Eikö ne osaa päättää? Sitten soudettiin rantaan ja veneessäkin oli sitä ihanaa vettä, jota virtasi siitä laidan yli, kun yritin hypätä. En vain ymmärrä miksi isäntä oli niin paniikissa.
Olen muuten autoa voimakkaampi! Uskokaa tai älkää. Kun auto tulee pihaan, niin menen tietysti vastaan ja seison siinä aivan nokan edessä. Siihen se auto pysähtyy. Kyllä se auto ulvoo aika hirveällä äänellä, sellainen tuuuut, tuuuut ääni kuuluu. Mutta niin kauan kuin haluan seistä siinä auton edessä, ei se auto liikahda minnekään.
Autoista tulikin mieleeni, että kyllä ne ihmiset tosiaan on välillä outoja. Tässä joku aika sitten tuli emännän äiti ja isä käymään. Minusta oli niin mukava nähdä heitä, että hetihän juoksin taas autoa vastaan ja ensin kokeilin pysähtymisen voimaa… ja taas onnistui! Hmm… uroksista uroin…
Niin, siis asiaan. Lopulta annoin kuitenkin auton tulla pihaan asti. Kiersin autoa ja merkkailin sitä omakseni ja lopulta aloin ihmetellä, että mitä nuo ihmiset nyt tuolla autossa kuppaa, eivätkä tule sieltä ulos. Päätin katsoa tarkemmin ja nousin autoa vasten. Voi olisittepa nähneet emännän isän ilmeen. Kyllä se oli yllättynyt.
Sitten tuli taas tuo emäntä ja alkoi huutaa: Elvis alas! Kyllä se sitten kuulosti niin surkealta, ja otti korvista taas kiinni ja silmiin katseli ja nuhteli. On se sitten kumma ettei edes vieraita saa tervehtiä.
Lapset muuten pitävät minusta erityisesti ja minä lapsista. Leikin lasten kanssa usein pipo-hippasta. Se on hauskaa. Sääntöihin kuuluu ottaa pipo jonkun päästä ja juosta karkuun. Lapset oikein kiljuvat ilosta kun juoksevat perässä.
Hiekkalinnojakin tehdään yhdessä lasten kanssa. Ensin lapset rakentavat linnan ja minä joko merkkaan sen meidän omaksi tai tasoittelen sitä vähän ja lapset kiljuvat taas ilosta. Voitteko kuvitella, millaista iloa tuotan? Naaman pesujakin suoritan, kun ovat niin sopivalla korkeudella.
Olen muuten melko huumorintajuinen tuossa merkkailussa. Kerran mätsäreissäkin ajattelin merkata perheen tyttären. Se ei kyllä ensin ymmärtänyt vitsiä vaan oli tosi surkean näköinen, mutta isäntää nauratti kyllä kovasti. No sitten ajattelin, että kun se isännän mielestä oli nyt niin hauskaa, niin merkkasin senkin ja silloin perheen tytär oivalsi vitsin ja nauraa rätkätti.
Välillä on käyty ihan virallisestikin näyttäytymässä, vaikka värivirheellinen olenkin. Näyttelyihin mennessä olen aina niin innoissani, että säntäilen sinne ja tänne. Emäntä ei oikein voi ymmärtää intoani ja lopulta yleensä päätänkin, että vetäköön sitten emäntä. Viimeistään kehässä onkin sitten jo emännän vuoro vetää ja emäntä onkin saanut pari kertaa ihan kunnolla puntti harjoittelua.
On sitä käyty kesänäyttelyissäkin, mutta tuo kuumuus on vain niin uuvuttavaa. Isäntä ja emäntä vain valittavat kuumuutta, kun makoilen varjon alla. Pistäisivät itse samanlaisen turkin päälle, niin ymmärtäisivät ostaa edes teltan.
Kerran näyttely kehässä olikin niin hyviä tuoksuja, että en koko kehässä olo aikana millään malttanut nostaa päätäni ylös. Oli siis emännän veto vuoro ja saihan se liikuntaa. Kyllä sillä on huono kunto. Varsin vaihdoin aina jalan paikkaakin kun piti seisoa paikallaan, niin että varmasti emäntä sai liikuntaa, niin kyllä se näytti maansa myyneeltä. Olisi tyytyväinen, kun ei tartte kuntosalilla hönnätä.
Kehän jälkeen emäntä kummasteli sitten kovasti tuomarin arvostelua, kun siinä luki: rodun omaiset liikkeet. Ihmetteli oikein ääneen, että miten sen muka olisi voinut nähdä. Ihan hyvinhän tuo emäntä mielestäni liikkui, vaikka valitteli koko ajan.
Me uroksethan tykätään kuolata kaikenlaisen mukavan perään. Tuolla naisväellä on vain nuo vouhotuksensa. Eivät anna edes lähempää tarkastella vaatetusta, kun ovat jonnekin lähdössä ja lähtöpusutkin on pannassa.
Jostain syystä isäntäkin välillä hermostuu tuohon kuolaamisen, vaikka luulisi tuon uroksena ymmärtävän, että varsinkin makkaran ja saunaoluen perään täytyy kuolata.
Isäntä on välillä niin huono tuulinen. Varsinkin kun yritän seurata kuono tiivisti sen niskassa, että mitä se oikein puuhaa. Usein puuha vaikuttaa niin upealta, että pitäähän sitä ihan kuolata.
Emäntää tulee välillä auteltua noissa kotitöissä. Joskus tuon tarhalta vesisankon sille pesuun tai puitakin saatan kannella. Välillä vaan käy niin, että maailman ihmeet vievät mielen mukanaan ja saatan jemmata vaikka vesisangon keskelle peltoa. Emäntä huutelee sitten: Nouda! Mutta en mä oikein aina jaksa vaan annan pari pusua, että josko tuo itse viittis sen sankonsa hakea.
Iltaisin saan isäntäväen aina pomppimaan riemusta, kun asettaudun mukavasti sen sellaisen mustan laatikon eteen, jota nuo ihmisreppanat tiiviisti tuijottavat. Silloin kaikki haluavat minut juuri heti luokseen. Kuuluu vain: Elvis tänne, Elvis tänne, Elvis tänne… on oikein valinnan varaa, kenen luokse menee ja saa varmasti kehuja kun tulee luokse.
Varsin omituisia nuo ihmiset, mutta senhän te nöffit ja muut saman lauman edustajat tiedättekin.
Terveisin Elvis